Kerran Kesärannassa

-Nyt Virtanen menet sinne takakonttiin, siittä ei enää neuvotella.

-Tiedätkö sinä Juha paljonko tämä puku maksoi? Ja nyt sinä laitat minut ahtaaseen konttiin. Katso nyt, siellä on joku rasvainen tunkki levällään ja paskaista trasselia pitkin poikin.

-Ihan sama, mutta sinä et voi poistua tuosta portista naama näkyvillä. Siellä on Parkkonen ja muut kyttäämässä taas skuuppia, eikä sitä niille anneta, se on varma.

-Mutta kato nyt, minulla on aurinkolasit ja lippahattu. Ei minua kukaan tunnista.

-Sinun lippalakkisi on punainen ja siinä lukee Make America Great Again. Kukaan ei astu ministerikyytiin tuossa hatussa. Nyt sinne konttiin ja äkkiä!

-Se on Timon hattu. Se sopii meille kummallekin…

-Nyt on jo kiire, minun pitää vielä ehtiä tekemään omatkin harhautukset.

-Voi vittu, mulla on vielä ahtaanpaikan kammokin. Eikö tätä nyt voisi hoitaa jotenkin muuten? Te voisitte kääriä mut mattoon ja laittaa sen takapenkille poikittain?

-Mitä sinä nyt selität? Ala mennä sinne konttiin nyt, tässä alkaa mennä hermot rauhalliseltakin mieheltä.

-Meen vaikka jätesäkkiin, kuhan ei tarvii mennä konttiin.

– Hei, te siellä! Laittakaa tämä Virtanen konttiin ja viekää se vittuun täältä. Voimakeinoja saa myös käyttää.

-Hei, Juha, kyllä me saadaan sovittua tämä…

-No niin, nyt sinne konttiin olkaa hyvä. Avitetaanpas vähän. Tuosta noin. Ja tuosta. Ja…

-Hyvä. Ja nyt ajatte ihan tavalliseen malliin pois täältä, niin minäkin pääsen lähtemään kohti Naantalia.

-Kyllä, herra pääministeri. Mihin me viedään tämä Virtanen?

-Ihan sama, kunhan kukaan ei näe kun otatte miehen ulos.

-Kyllä herra pääministeri. Voitte luottaa meihin.

-juuuhaaaa… täällä loppuu happi…. auttakaa saatana..

-Turpa kiinni siellä Virtanen. Nyt tehdään politiikkaa. Menkääpä jo!

-Kyllä herra pääministeri.

-sipilääääääää…

Mainokset

Hallaween – Kauhujen maa

Hallaween –  Kauhujen maa (Suomi, 2011- ) kertoo mielipuolisen tarinan tavallisen, kaitaluisen pojan matkasta pakkomielteiseksi maahanmuuttokriitikoksi ja kansanjohtajaksi. Apokalyptinen elokuva nojaa tukevasti kauhu -genren klassikoihin ja sisältää tuhdin annoksen esteettistä haittaa, tappo- ja raiskausfantasioita, kauhistuttavia kohtaamisia, piinaavaa nieleskelyä sekä hermoja raastavaa pitkäpiimäisyyttä. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää pääosanesittäjän mestarilliseen roolisuoritukseen, jossa hänen kasvoillaan esiintyy sama ilme kaikissa kohtauksissa.

Juoni (Sisältää juonipaljastuksia)

Pieni poika alkaa nähdä kaikkialla maahanmuuttajia. Ne ilmestyvät pojan uniin piinaten tätä erikoisilla tavoillaan. Hiljalleen maahanmuuttajat valtaavat pojan ajatukset niin, että hänen todellisuudentajunsa katoaa ja jäljelle jää vain harhoihin perustuva pelko ja viha.

Poika kasvaa ja varttuu mieheksi ajatustensa riivaamana. Nuori mies yrittää vielä taistella ajatuksiaan vastaan ja löytääkin hetkellisen avun kirkkoslaavin mystisestä maailmasta, mutta vajoaa lopulta traagisessa kohtauksessa monikulttuurisuuden järkyttämänä pysyvään hulluuteen.

Mies alkaa viettää pitkiä aikoja virtuaalimaailmassa ja löytää sieltä samanhenkistä seuraa. Miehen erikoiset ihmisoikeusnäkemykset ja väkivaltaiset fantasiat herättävät yllättäen vastakaikua laajan, runsasta masturbointia harrastavan miesjoukon keskuudessa. Pian miestä aletaan kutsua Mestariksi.

Miehen ympärille kehittyy kultti, joka alkaa toistaa tämän ajatuksia robottimaisesti. Mestarin psykoosi leviää koko yhteiskuntaan ja saa valtaansa mm. tiedotusvälineet, sekä politiikan kaikki tasot; yhtäkkiä pienen pojan hallusinaatioista on tullut koko valtakunnan ainoa puheenaihe. Miehen seuraajat perustavat väkivaltaisia järjestöjä, partioivat kaduilla ja tekevät kemiläisestä rekkakuskista kansainvälisen rikollisorganisaation johtajan.

Miehen ajatusten valtaamana koko yhteiskunta ajautuu kaaokseen. Maahanmuuttajat vainoavat mökin mummoja ja ukkoja. Pilalle hikoilluista vuodevaatteista tulee merkittävä ympäristöongelma. Persuiksi kutsutut otukset ryömivät keskikaljabaareista julkisiin virkoihiin. Samalla Mestarin otsa kasvaa myyttisiin mittoihin.

Elokuva päättyy vaikuttavaan kohtaukseen, jossa ihmiset vaeltavat raunioituneen infrastruktuurin varjoissa zombilaumojen tavoin, Mestarin ajatuksia hokien. Muun muassa ”Olisiko jo aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä”, sekä ”Mitkä ovat maahanmuuton todelliset kustannukset” -klassikot kietoutuvat toisiinsa ja osoittavat ahdistavasti poikaa pienestä asti vaivanneiden ajatusten traagisuuden. Loppukohtauksen päätyttyä katsojan päällimäiseksi tunteeksi jää tyhjyys ja toivottomuus.

Arvio

Annan elokuvalle kolme tähteä pääosanesittäjän vaikuttavan ja epäinhimillisen roolin täydellisestä omaksumisesta. Vaikka kauhuelokuvilta ei ole lupa odottaa realismia, arviota laskee kuitenkin tarinan mahdottomilta tuntuvat juonenkäänteet; tällaista ei voisi missään nimessä tapahtua sivistyneessä yhteiskunnassa, että jonkin yksittäisen ihmisen mielenhäiriö leviäisi infektion lailla ja muuttaisi kansalaiset bottiarmeijaksi.

Eihän?

Petos kannattaa?

Pääministeri Juha Sipilä hallituksineen on kurittanut jo lähes jokaista suomalaista. Ja myös ulkomaalaista. Työttömät on laitettu tekemään sirkustemppuja armopalojensa eteen, pienipalkkaisilta naisilta vietiin lomarahat ja lapset on jaettu kasteihin jo päiväkodeissa. Hallituksen häikäilemättömyydestä saa lisätodisteita päivittäin, kun vaan uskaltaa avata jonkin tiedonsiirtovälineen, mutta todellisen petoksen Juha Sipilä joukkioineen on tehnyt opiskelijoita kohtaan.

12670561_188278071528320_6209924749053705768_n

Ennen eduskuntavaaleja poliitikot antoivat opiskelijajärjestöille ja Suomen nuorisolle koulutuslupauksen. Kampanjassa puolueiden puheenjohtajat sitoutuivat kehittämään koulutusta; tämä sisälsi myös ajatuksen siitä, että koulutukseen ei tulla enää kohdistamaan säästötoimia. Myös opiskelijoiden opintososiaaliset etuudet luvattiin jättää rauhaan.

Vaalien jälkeen onkin tapahtunut seuraavaa: Hallitus on leikannut yliopistojen ja ammatillisten oppilaitosten rahoitusta, tuloksena opetushenkilöstön mittavat irtisanomiset ja opinnot ilman opetusta. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa leikattiin merkittävästi ja opintolainan osuutta lisättiin. Yleiseen asumistukeen siirtynyt opiskelijoiden asumisen tukeminen on johtanut siihen, että kimppa-asumisesta ja pienessä asunnossa asumisesta rangaistaan. Yhteensä Sipilän hallituksen leikkaukset koulutuksesta neljän vuoden aikana lasketaan miljardeissa.

22886240_502214610134663_8938498690963657317_n

Koulutuslupaus -kampanja osoittaa vastaansanomattomasti, että poliitikkojen lupauksiin ei ole syytä luottaa. Timo Soini kiteytti asian toteamalla, että vaalipuheet ovat vaalipuheita; eli saadakseen mitä haluaa, on ihan ok valehdella päin naamaa ja vieläpä jäätyään valheesta kiinni, katsoa valehtelun uhreja kuin nuuskaräkää kengänpohjassa. Silti, juuri tänään, Ylen puoluekannatusgallup kertoo Kokoomuksen voittokulusta ja Keskustan kannatuksen kasvusta.

Petos siis kannattaa, mutta mitä ovat petoksen uhrit tehneet? Entisenä opiskelija-aktiivina mielessä ovat lukuisat mielenosoitukset ja kampanjat opiskelijoiden tukemisen ja terveydenhuollon puolesta. Onko joku todistanut jossain hiljattain opiskelijoiden mielenilmauksia? Onko opiskelijajärjestöistä tullut sisäsiistejä kannanottoautomaatteja, joissa politikoidaan vain konttorin seinien sisäpuolella? Ammattiyhdistysliike on ainakin syönyt eväänsä ja odottaa selällään maaten Juha -sedältä rapsutuksia. Tästä kertoo Akavan Sture Fjäderin surullinen twiitti viime helmikuussa.

Näyttökuva (168)

Opiskelijoita on ollut perinteisesti helppo riistää, sillä opiskelijat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Lisäksi opiskeluaika on yleensä lyhyt ja väliaikainen askel elämässä, jonka graavitkin köyhyyskokemukset muuttuvat usein ajan kuluessa kultaisiksi muistoiksi. Hallituksen petos opiskelijoita kohtaan ei tarkoita kuitenkaan pelkkää nostalgista tonnikala-nuudeli -kuuria, vaan sillä on huomattavasti laajemmat vaikutukset: Se on petos hyvinvointivaltion tulevaisuutta kohtaan. Hallituksen visiona on varmistaa, että maassamme riittää tulevaisuudessa kouluttamatonta ja vähään tyytyvää halpatyövoimaa.

Koulutuslupaus -kampanja onnistui kuitenkin yhdessä asiassa: Se dokumentoi poliitikkojen lupaukset ja osoitti väkevästi puheiden ja tekojen välisen ristiriidan. Kampanja antoi välineet hallituksen petoksen paljastamiseen ja kasvot valehtelijoille. Opiskelijajärjestöjen ja hallituksen politiikkaa vastustavien on pidettävä huoli, että nämä kuvat ja lupaukset pysyvät esillä, eivätkä pyyhkiydy kansan muistista ennen seuraavia vaaleja. Näytetään, että vaalipuheet eivät voi olla vain vaalipuheita. Näytetään, että petos ei kannata.

 

 

Isänmaallista globalismia

Mistä on huonosti koulutettu nuori tehty? Huonoista vanhemmista, viinasta ja pillereistä, pilvestä, punaisesta härästä ja liimasta, niistä on huonosti koulutettu nuori tehty? Ei, huonosti koulutettu nuori on tehty poliittisista päätöksistä, joiden vuoksi perheitä syrjäytyy, perusopetus rapautuu ja koulutus keskittyy entistä enemmän niille, joilla on siihen varaa. Poliitikkojen teoista on huonosti koulutetut nuoret tehty.

Taloustieteilijä Sixten Korkmania on haastateltu hänen uuden kirjansa Globalisaatio koetuksella tiimoilta. Aamulehdessä Korkman käy läpi maailman kipupisteet ja hänen analyysinsä vaikuttavat myös vasemmistolaisen maallikon silmissä tarkoilta. Mutta sitten kun käännetään katse kotimaahan, alkaa lukijan pulssi kiihtyä. Tekstissä pilkahtelee jo tutuksi käyneitä fraaseja… työmarkkinoiden joustamattomuus… isänmaan etu…

–Kun meille tulee haavoittuvia erityisryhmiä – ja niitä on muitakin kuin pakolaiset, esimerkiksi heikosti koulutetut nuoret – pitäisi voida poiketa normaalista työehtosopimuksesta ainakin määräajaksi. Jos vain löytyy keino, jolla maahanmuuttajia otetaan töihin ja samalla annetaan kielenopetusta sekä opetusta työn suhteen, niin kyllä se on yks hailee, mikä se palkka on. Tässä tapauksessa ay-liikkeen pitäisi ilman muuta nähdä, että kyseessä on isänmaan etu, mutta heille se on vaikea paikka, kertoo Korkman Aamulehdelle.

Isänmaan etu? Pardon my french! Ennemmin kuin keskustellaan, mitä tehdä kouluttamattomilla nuorilla, pitäisi keskustella siitä kuinka saamme nuorison koulutetuksi. Korkman sanoo artikkelissa olevansa optimisti, mutta kotimaan ongelmien suhteen hän näyttää nostavan kätensä pystyyn. Kouluttamattomista nuorista on tullut luonnonvoima, jota vastaan ei kannata enää taistella, vaan heille täytyy nyt löytää sijoituspaikka ilmais- tai halpatyövoimana yritysmaailmasta. Valitettavasti ilkeä ammattiyhdistysliike kampittaa hyvää tahtovia yrittäjiä, kun haluaa, että ihmisille maksetaan työstä palkkaa, jolla voi tulla toimeen.

Toki Korkman ehdottaa työehtosopimuksista poikkeamista vain määräaikaisena ratkaisuna, mutta maailma vaan nyt toimii niin, että väliaikaisuudesta tahtoo useasti tulla pysyvä järjestely.  Jos työnantajille annetaan yleisavain työehtosopimusten avaamiseen edes määräajaksi, he löytävät keinon määräaikojen pidentämiseen, tai niiden ketjuttamiseen. Joku voi sanoa tätä kyynisyydeksi, minä realismiksi; kun jossain avautuu mahdollisuus hyväksikäyttöön, hyväksi tullaan käyttämään.

Ja mitä tulee maahanmuuttajien työllistymiseen, suurimpana esteenä eivät varmasti ole työehtosopimukset, vaan työnantajien ennakkoluulot. Jo vierasperäiseltä kuulostavia ihmisiä ei kutsuta edes työpaikkahaastatteluihin ja siivoustehtävien suorittamiseenkin vaaditaan hyvää suomen kielen taitoa. Valitettavasti Korkmanin lausumat kotimaan ongelmien kohdalla kuulostavat hallituksen politiikan tukemiselta ja isänmaan edun mainitseminen on kaiku Juha Sipilän karmeasta tv -puheesta Suomen kansalle.

Korkmanin monin paikoin ansiokkaasta analyysistä Aamulehti on valinnut artikkelinsa kärjeksi juuri maahanmuuttajien ja koulutettujen nuorten työehtojen heikentämisen isänmaan edun nimissä. Tämä valinta on suoraa jatkoa viime aikojen trendille mediassa, joissa työttömiä ja ammattiyhdistysliikettä yritetään saada halvaukseen johtavaan niskalenkkiin. Jos työehtosopimukset avataan työnantajien manipuloitaviksi, lopputulos tulee olemaan hyvä vain harvalle. Rahalla kun ei ole isänmaata.

Jotain kaikesta

Kun on aloittanut bloggaamisen, tuntuu että pitäisi kommentoida kaikkea. Joka päivä tapahtuu jotain, mutta toisaalta taas ei tapahdu mitään; samat uutiset pyörivät mediassa päivittäin, vain nimet, paikat ja ajat vaihtuvat. Poliitikot ovat poliitikkoja, oikeutta saavat vain harvat ja ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä. Koska kaikesta pitäisi siis sanoa jotain, ajattelin hoitaa homman tällä kertaa ranskalaisin viivoin (jotka näköjään näyttäytyvätkin pieninä palloina).

  • Juha Sipilä on yksi helvetin sössö (edelleen).
  • Irtonainen pää pukee Matti Vanhasta.
  • Sininen tulevaisuus on auringonlaskun yhdistys.
  • Ei päivää ilman leiritystä jollekin ehdottavaa perussuomalaista.
  • Kirjailija Ossi Nymanin mielipiteitä kauhistelevat ovat heikkolahjaisia moralisteja (vrt. Ilta-Sanomien lööppi ”Helppo elämä yhteiskunnan rahoilla” vs. Juha Sipilän ura ja omaisuus).
  • Löytyykö vielä viranomaista, jota ei epäillä jostain rikoksesta?
  • Sähköposti  on liian moderni viestintäväline kepulaisille.
  • Ikä on Sauli Niinistön vahvuus isänä, sillä vanhusten unentarve on vähäisempi kuin nuoremmalla polvella.
  • Mitä hyvää Sauli Niinistö on tehnyt presidenttinä?
  • Yleisradion mediakriittistä ohjelmaa juontaa toimittaja jonka mielestä sananvapaus ei ole koskaan ollut yhtä rajattua kuin nyt, eikä ketään kiinnosta.
  • Ydinsota ei ollutkaan tänään, vaikka aurinko näyttikin siltä.

Palataan taas, kun jotain tapahtuu. Tai ei tapahdu.

Jotain ihan muuta

Noin kaksi vuotta sitten kamelin selkä katkesi, kirjaimellisesti. Tapaturman seurauksena rintarangastani murtui neljä nikamaa ja lannerangasta yksi. Bonusta tuli vielä neljästä murtuneesta kylkiluusta, revenneestä nilkan nivelsiteestä sekä mielen järkytyksestä. Kuluneet pari vuotta on mennyt toipumiseen monella rintamalla: Välillä sitä on jo luullut voittaneensa jonkin taistelun, mutta sitten vihollinen on palannutkin takaisin entistä ilkeämpänä. Siinä sivussa on pitänyt elää myös tätä elämää, mikä ei aina ole sekään ollut ihan helppoa.

Kylkiluut paranivat nopeasti, mutta silti välillä, sopivassa asennossa vasemmalla kyljelläni,  tunnen epämiellyttävän tunteen. Nilkan nivelsiteen repeämää en huomaa kuin levossa, silloin jalkaterä alkaa ärsyttävän vaivihkaisesti kiertää sisäänpäin; se ei ole suuri vaiva, jos on jotain muuta mihin keskittyä, ja useimmiten on tietysti ollut.

Murtuneet nikamat ja järkkynyt mieli ovat sen sijaan kietoutuneet yhteen. Selän murtumat itsessään paranivat ja luutuivat nopeasti, mutta niiden jälkitilat ovat nyt tulleet ja menneet parin vuoden ajan, vieden välillä kaiken energian ja ilon elämästä. Kun ihmistä sattuu johonkin, on vaikea ajatella mitään muuta. Mitä suurempaa kipu on, sen suuremman alan se valtaa myös ihmisen psyykestä; surkeimmillaan jäljelle jää vain ihmisen muotoon tiivistynyt kärsimys.

Oma kipuni ei ole ollut pahinta mahdollista laatua. Sen luonne on ollut enemmänkin hiljalleen jäytävä. Se on ollut kuin pitkittynyt viulujen vingutus huonossa trillerissä, jossa äidin kummin kaima paljastuu sadistiseksi massamurhaajaksi ja vaanii uhriaan pimeässä talossa, jossa ei tietenkään ole varauloskäyntejä. Kipuni ongelma ei siis ole ollut niinkään sen voimakkuus, vaan kramppimainen arvaamattomuus, joka on pahimmillaan alistanut mielen sellaiseen tilaan, jossa ei osaa odottaa enää mitään hyvää tapahtuvaksi.

Mutta hallelujaa! Vastoin maailman perimmäistä luonnetta, kova työ voi tuottaa myös tuloksia. Selkääni on hoidettu kesän ajan kiropraktikolla ja nousujohteisesti kuntosalilla. Ankarasti vastustelevat nikamalukot on saatu pikkuhiljaa aukeamaan ja samaan aikaan olen latonut tankoon lisää painoja. Ja sitten, viime perjantaina tapahtui jotain: Tunsin selän taipuvan jumppapallon päällä poikkeuksellisesti. Selkärangasta kuului uudenlaista ritinää, kun sain sen pitkästä aikaa notkolleen ja samalla vasemman lapaluun alle levisi lämmin tunne. Siellä vuosia, jo ennen onnettomuuttakin, riivannut kramppi laukesi hiljalleen.

Kulunut viikko on mennyt sormet ristissä fiilistellen ja tietysti treenaten. Krampit eivät ole palanneet, eivätkä henkilökohtaista onneani ole häirinneet edes massamurhaajat, natsilarppaajat, Juha Sipilän pyhä yksinkertaisuus tai absurdi vihapuhekampanja Sampo Terhon johdolla. Ei, mikään ei ole heilauttanut minua nyt, kun on voinut viettää kokonaisia päiviä ilman särkylääkkeitä. Kirjoittamisen sarallakin on ollut hiljaista; kun ei ole huvittanut vittuuntua mistään, ei ole ollut oikein mitään sanottavaa. Somessakin olen tyytynyt vain poikkeamaan silloin tällöin.

Elämä siis jatkuu, niin pitkään kuin jatkuu. Uusia vaivoja tulee, samoin syitä naputella tulenkatkuista propagandaa. Juuri nyt nautiskelen kuitenkin tavallisesta elämästä.

Hyvää viikonloppua jokaiselle, joka on sen ansainnut!

 

Huono, huonompi, Sipilän hallitus

Se on tämä Sipilän hallitus sellainen musta aukko, että sen ajattelu ja siitä kirjoittaminenkin vie voimat. Se sählää, soheltaa, koheltaa ja vatuloi kaikkialla, mutta mitään järkevää se ei näytä saavan aikaan; meillä on kikyä, sotea ja kaivosunelmia, jotka kaikki ovat muuttuneet hallituksen käsissä rahaa imeviksi suonsilmiksi. Paitsi ettei niitä soitakaan kohta enää ole, koska ne täytyy kuivattaa ihan periaatteen vuoksi samalla kun hakataan aarniometsät päreiksi.

Sipilän hallitus on niin huono, että sille ei löydy edes riittävän kurjaa laatusanaa. Ne ovat asettaneet ihmiset keskenään eriarvoiseen asemaan, vieneet köyhiltä ja antaneet rikkaille, päivittäneet veronkiertokoneiston tälle vuosituhannelle ja pilanneet tulevaisuuden lapsiltamme, joita kukaan ei halua enää edes tehdä. Ne ovat myyneet irtaimistomme huutokauppakeisareille, jotka tekevät tilinsä myymällä sen eteenpäin moninkertaisella hinnalla. Silti ne retostelevat laittavansa Suomea kuntoon.

Sipilän hallitus on niin tekopyhä, että sen rinnalla voi aidosti ihastella amerikkalaisen tv-saarnaajan vilpitöntä luonnetta. Puheissa korostuvat monesti kristilliset arvot, mutta kristillisiin arvoihin nojaavaa kirkkoa estetään nojaamasta kristillisiin arvoihinsa. Rukousaamiaisella kaikki saattavat ministeristäkin hetken tuntua luojan karitsoilta, mutta kun brunssi on röyhtäisty ilmakehään, osasta kanssaeläjiä tulee laittomia, kaiken maailman homoja ja miehiksi kutsuttavia naisia.

Sipilän hallitus on niin kamala, että jos tulevaisuus joskus vielä koittaa, siitä kerrotaan jälkipolvillemme moderneja hölmöläistarinoita. Juha Sipilän hallitus on tulevaisuuden Hölmölä, josta jokainen ajattelee, että onneksi tuollaista ei ole voinut olla oikeasti olemassa. Paitsi, että Hölmölässä ihmiset olivat vain typeriä, eikä se ole rikos, mutta Sipilän hallitus on typeryyden lisäksi pahansuopa, pikkumainen ja ylimielinen.

Juha Sipilän hallitus on myös niin demokratian vastainen, ettei se koostu edes oikeista puolueista. Siellä vaikuttaa joku fantasiayhdistys, jota ei kannata sen viiden ministerin lisäksi kuin lähimmät sukulaiset ja palkattu henkilökunta. Siellä ne sitten päättävät asioistamme, ilman lupaa ja minkään valtakunnan oikeutusta. Niiden pääröhkö harrastaa ulkoministeritoimintaa ja päätyönään narisee netissä kuinka ärsyttävää on,  kun kaikki näkevät hänen lävitseen.

Jos Juha Sipilän hallitus olisi toimittaja, se nimeäisi jalkapallomaajoukkueemme Huuhkajiksi. Vain Sipilän hallitukseen verrattava typeryys voisi päätyä yhdistämään stadionille kerran lentävän pöllön ja potkupallojoukkueen ja vain Sipilän hallitukseen verrattava typeryys alkaisi toistaa tätä typeryyttä, niin, että siitä tulee oikeasti joukkueen nimi. Eikä kukaan, paitsi Sipilän hallitus, voisi olla niin typerä, että odottaisi intohimoista menestystä porukalta jolla on päiväkotiryhmän nimi.

Jos Sipilän hallituksesta haluaa löytää jotain hyvää, se on se, että joskus se onneksi loppuu ja sitten päästään aloittamaan ne oikeat talkoot Suomen kuntoon laittamiseksi. Juha Sipilän hallituksesta tulee oivaa oppimateriaalia yhteiskuntaopin tunneille, kunhan koululaitos saadaan sen jäljiltä taas käyntiin. Tulevaisuuden lääketiede hyötynee myös Juha Sipilän ajasta. Valtaapitävien typeryyden ja kansanterveyden yhteys tullaan osoittamaan aukottomasti ja ehkä saamme joskus myös viitearvot poliitikkojen henkiselle suorituskyvylle.

Siihen asti, voimia meille kaikille!